Yövalitusta ja muuta surkeutta

Päässä on karstaa ja nahka punottaa, mutta mää olen silti Iloinen Vauva!

Tämän blogina aiheeksi voisi näemmä muuttaa Erään Äidin Valitukset kun kaikki postaukset pitää sisällään käninää huonoista öistä. Mutta sellainen tod oli taas. Isosisko mönki samaan sänkyyn kaikkien muiden kanssa neljän aikaan ja siihen tietenkin heräsin. Kohta Tilli halusi syömään eikä uni meinannut tulla kummalekkaan alaikäiselle millään. Tiilikainen rykäs lökät housuun, vaihdoin vaipan, imetin lisää, taas tuli kakka, Isosisko pyöri ja hyöri, Juniori kalkatti isoäänisesti sängyssään, Mies kuorsasi, Esikoinen potki ja kiskoi peittoa, Tillikka karjui lisää ruokaa... Kuudelta Miehen kello kilkatti ja yhä edelleen naisväki oli hereillä. Mies lähti valmentuun töihin ja ihana ihme tapahtui: me muut nukahdettiin! Ja koisittiin liki puoli kymmeneen!

Tiilikaisella on taas niin paljon karstaa kaalessa, etten tiedä mitä sen kanssa tekisin. Ei mennyt kuin päivä edellisestä putsauksesta niin ryyhnät tuli takasin. Nyt kuuppa näyttää siltä ettei sitä ole ikinä pesty. Kurjaa. Kaiken kellertävän töhnän lisäksi päänahka punottaa tosi kovasti, jotenka en haluaisi sitä enempää raisttaa hetkeen. Voi Vauva-riepua.

Toinen probleemi on Tillin korvantaustat. Nahka on auennut korvien takaa siitä kohti mistä kuulottimet kiinnittyy kalloon, ihan ylhäältä ja alhaalta. 1% kortisoni auttaa hetkeksi, mutta jos en rasvaa paria kertaa päivässä, niin johan taas on haavauma. Voi voi voi Vauva-riepua!

Syksyinen yösoitto

Ihania syyspäiviä on ollut. Ollaan käyty perheen kera kävelyillä nuuskimassa putoavia lehtiä ja matalalta paistavaa aurinkoa. Esikoinen on ihan kummissaan tästä luonnonilmiöstä, että lehdet ei pysy puussa, ja odottaa kovasti että tulee talvi ja pääsee hiihtämään. Kuopusta ei vuodenajat vielä vois vähemää kiinnostaa. Mitä nyt sen verran, että pukemiseen menee enemmän aikaa ja se ketuttaa.

Viimeaamuyönä Tilli taas nautiskeli oman äänensä soinnusta tunnin verran. Maha oli täynnä eikä nukuttanut ja oli niin pirskuleen pimiää, ettei voinut omaa kättäänkään ihastella, joten Kimuli pisti jodlaten. Uuuuuu sanoi hän. Gugugugugrrrrlllll kurlutti Yökyöpeli. Aaaaaaaaa lauloi pieni Pallopää. Ääääärrrrrrääääärrrrrrr-gggrrrrgrrhrhhrgrhrrrrr ärisi tuo Pampulaposkinen Kukkuli. Eine kleine Nachtmusik. Siitä se ura Mozartillakin urkeni.

Päärynää

Nyrpäle sai eilen maistiaisen päärynästä ja sepäs olikin herkkua! Lutikka imasi koko alahuulen sisään ja imeskeli leuankin puhtaaksi herkusta ennen kuin avasi suun ammolleen että lisää tänne kiitos. En tiedä, johtuiko hyvät unet illalla syödystä sörsselistä vaiko kuun asennosta, mutta eka pätkän yöuni kesti Tuutilla liki 6 tuntia. Ou jee! Täytyy kokeilla tänäänkin iltapalaksi päärynää.

Tilli on ottanut käyttöön uuden äänensävyn. Sen kuuleminen ei kauheasti ilahduta yösyönnä, on nimittäin sen verran karski rääkäisy. Huuto lähtee kurkunpäästä ja sen sävy on käheähkö. Karjaisussa kaikuu äää ja ärr ja se kertoo, että nyt mutsi vauhtia, mulla on NÄLKÄ ja VÄSY!

Nuhaa ja avustettuja käännöksiä

Nyppyröisen nenä on ollut taas nuhainen ja yskääkin on havaittu. Eipä tuo onneksi tunnu kovasti ahdistavan tai kurjuutta elämään tuovan. Nenänputsausoperaatiotkin Tilli ottaa rauhallisesti (toisin kuin Isosiskonsa aikoinaan). Muu Perhe meinaa mennä mökille viikonvaihteessa, mutta Tiiliisen kanssa jäädään niiskuttaan kotinurkkiin.

Tillero ei ole vieläkään innostunut kääntymähommista. Hän kurottelee tavaroita mieluiten selällään tai satunnaisesti kyljelleen kääntyneenä, mutta mahalleen menon edellytys on Auttava Käsi. Isosisko on ottanut tämän roolin itselleen erityisen mielellään ja välillä vähän hirvittää kohtuullisen vauhdikkaat käännökset, mutta Tilliä vaan naurattaa.

Popsi popsi

Tillikainen vaati huomiota tai tissiä tai jotakin KUULUVALLA äänellä ainakin 15 kertaa viime yönä. Hohhoijjaa. Meinaa väsy painaa silmää. Enkä saanut otettua päikkäreitä kun likat nukkui eri aikoihin. Enkä tietenkään voi illalla mennä ajoissa nukkumaan kun pitää kytätä telkkaria ja surffata ja lukea ja tehdä kaikkea sitä mitä päivällä ei voi kun aina joku on vaatimassa jotakin. On se rankkaa olla kotiäiti.

Hmm... Mitäs tämä on?

Mutta asiaan: Tilli söi elämänsä ensimmäiset porkkanat tänään. Ei mennyt naama pahasti mutkalle ja hän jopa nielaisikin jonnin verran pöperöä. Minusta tuntui hirveälle antaa lusikalla ruokaa pienelle vauvalleni. Liekö se johtuu siitä että kiinteisiin siirtyminen merkkaa Tiilikaisen jonkinmoista irtaantumista musta, mutta ihan varmasti se johtuu huonosta omatunnosta. Tyly mamma lähtee töihin eli ajattelee omaa mielenterveyttään eli omaa napaansa ennen Lapsen hyvinvointia ja siksi Vauva-riepu ei saa nauttia täysimetyksestä puolen vuoden ikään asti. (Vaikka eihän sitä tiedä olisiko muutenkaan saanut. Mutta nyt ei ole edes mahdollisuutta annettu.) Paskamutsi.

Loppukevennys: Siskokset kelli lattialla. Esikoinen päästi kaamean paukun ja sehän tietysti on kaikista hauskin vitsi ja naurattaa kippuraan asti. Mutta että kun Tiilikainenkin kikatti tilanteelle!? Onko pieruhuumorintaju periytyvää? (Mieheltä, ei multa! toim. huom.)

Taas mittailtiin

Neuvolassa käytiin taas. Kolmas rotarokotesatsi luiskahti alas pienen huudon kanssa, mutta kintunvenytyspenkissä ei huudattanut lainkaan. Päivän lukemat: 7020 g ja 65 cm. On kuulemma pítkä tyttö ikäisekseen. (Isosisko oli saman mittainen 5-kuisena ja painoi 7 kiloa noin puolivuotiaana.)

Meikäläisestä raapastiin papa ja Esikoinen leikki itsekseen neuvolan lelunurkassa sen aikaa. Palkkioksi esimerkillisestä reippaudesta Isosisko sai leegolakasinlakasinkoneen ja minä sain brotherin ompeluompelukoneen. (Tillikainen sai monta pusua.)

Uusia kujeita

Enää ei Tillikainen kelli tyytyväisenä lattialla kuten ennen. Pitää olla äksöniä! Pitää olla ennennäkemättömiä leluja! Pitää olla säihkettä ja suhinaa! Pitää olla seuraa ja juttukavereita! Ja sitten kun tulee väsy, ilmoittaa hän siitä kantavalla ääääääää-nellä.

Ihana pallopäinen tyttöseni mun on tuo piskuinen Tiilikainen. Rakastun päivä päivältä enemmän.

Huutoa

Pari päivää Tilli on parkunut tyytymättömänä 150% enemmän kuin normaalisti. Lieköhän hänellä tylsää? Paitsi että tämänaamuisen karjunnan syy oli se sama vanha, mikä aina kun Se otetaan esille ja yritetään survoa suuhun ja kehdataan väittää että kyllä sieltä samaa ainetta tulee kuin tissulistakin että alahan imeä vaan. Kilin kellit, ajattelee Tilli ja karjuu pää punaisena vastalausetta mokomalle kumitissille. Tuota en lutkuta kun tiedän että lähietäisyydellä on Aitoa Tavaraa!!! Tahdon sitä!!!

Ja sitä hän sai. Äiti hävisi taas 1-0.

Lystiä

Voi ankaraa tympäisyä kun irrotin karstaa Tillerön kaljusta! Äääää ja ämämämämämmmmm ja määääääää sanoi hän. Mutta kun ykkösviihdyttäjä Isosisko pölähti paikalle, niin johan repesi riemu! Tiitinen kikatti ihan kippurassa kun Esikko pomppi ja illisteli. Erityisesti hyppiminen on Tillistä älyttömän hassua, se jaksaa aina vaan naurattaa.

Uusia makuja

Turha mulle mitään sormea on suuhun survoa! Jos olisi hampaat, niin purisin poikki!

Tilli sai uuden makuelämyksen kun Serkkutroikan Kuopus tumppasi etusormensa Naatin suuhun. Tiilikainen otti imun, mutta hiekan ja rään maku ei vissiin miellyttänyt kun ei lisää lutkuttanut. Sormi olisi ollut kyllä tarjolla lukuisia kertoja. Että siitä se kiinteiden lihojen maistelu alkoi, ehhehe.

Paitsi että kyllähän tuo maistelee muutakin lihaa, nimittäin äiti-riepunsa nisiä. Nappaa nännin ikenien väliin, naksauttaa leuat yhteen ja venyttää daisaria niin pitkästi kuin kaula antaa myöten. Ja vielä kehtaa virnuilla samalla. Auuuuuuuttttssssshhh! Hävytön kakara!

Päivätoimia ja iso muutos

Täh?

Jöstas kun tuulee! Tiiteli onneksi koisaa suojaisasti ulkokuistilla vailla huolta huomisesta. Hän heräsi seiskalta, otti huikat ja pienet aamutupsluurit, otti heräämishörpyt, kävi kylvyssä, viuhtoi helistimen kanssa lattialla, otti unimaidot ja sammui pitkille päiväunille. Nuo pitemmät päikkärit on alkaneet oleen mukavasti samaan aikaan Isosiskon kauneusunien kanssa, jotenka hetken aikaa maassa on ihana rauha ja siunattu hiljaisuus. Ah.

Nyt se on sitten päätetty: meikäläinen lähtee töihin marraskuussa ja Mies alkaa koti-iskäksi ainakin helmikuun puoliväliin asti. Hui. Sitä ennen Tillin pitää oppia syömään kiinteää ruokaa ja juomaan pullosta. Kaksi kuukautta aikaa opiskella. (Treenit ei kuitenkaan ala ihan justiinsa vielä nyt.)

Mittatuloksia

Stategiset mitat tältä päivältä
ikä: 3 kk 3 vkoa ja 5 päivää
pituus: 63,5 cm
paino: 6 840 g

Eli reilussa kahdessa viikossa on tullut pituutta 1,5 cm ja painoa abaut puoli kiloa. Hyvin kasvaa rintamaidolla, jippii! Terkka kysyi, että olenko milloin aatellut siirtyä kiinteisiin. Vastasin että sitten kun beibe niitä tuntuu tarvitsevan. Eikä tod tunnu siltä vielä. Onneksi. Isosisko aloitti kiinteät vähän reilu 5-kuisena ja olisi hienoa jos sinne asti päästäis tissillä Tiilikaisenkin kanssa. (En tiedä miksi, mutta musta tuntuu kamalalta jos pitäisi jo nyt alkaa soseita antamaan. Tai purkkikorviketta.) (Enkä sano tätä loukatakseni ketään joka niin on tehnyt oman tiitelinsä kanssa, koska itse kukin äiti tietää parhaiten mikä on hänen jälkeläiselleen oikeaa evästä kulloisessakin elämäntilanteessa.)

Juniori on alkanut jutteleen ihan kauheasti. Ääntä piisaa niin että ikkunat helisee ja tärykalvot soi. Hän juttelee kädelleen, peilille, leluille, tyynylle, ihmisille, valoille, kelle ja mille vain. Ääni lähtee syvältä kitusista, kurkun yläosasta. Sointu on hyvin nasaalinen ään ja aan välimuoto, sellainen jolle ei omaa kirjainta ole olemassa muualla kuin vauvakielessä. (Ja sitähän meillä ei puhu muut kuin Tilli eikä hän vielä osaa kirjoittaa vaikka kannatteleekin päätä vatsallaan ollessa paremmin kuin tässä iässä olisi tarpeen. Näin siis sanoi Lääkäri tänään. Ja meikä oli polleena.)