Vauvalla ja mulla on probleemi: ruiskudaisarit. Juniori ei tykkää kun maitoa ruutaa kuin paloletkusta. Siinä vaiheessa kun ruiskutin käynnistyy, sylkäisee Nyppy nännin suustaan ja napsauttaa huulet yhteen ja ihan suppuun ja katsoo mua närkästyneesti. Sitten kun Taateli arvelee virtauksen tasoittuneen, hän taas hamuaa tisun suuhunsa. Sitä ennen holtiton ruutatissi ehtii kastella Vauvan, rintsikat, molempien vaatteet ja muka suojana olevan harsonkin jos en seuraa tilannetta haukkana koko ajan.
Holvaavasta diiselistä on seurauksena ylensyöminen ja buglu. Tänään on vaihdettu kuteet kolmeen kertaan em seikasta johtuen. Osansa bugelista on saanut nojatuoli, mutsin vaatteet, sohva ja matto. Haistaan kotoisasti happamalle maidolle.
Mulla oli ilon päivä: siviilihousut meni vihdoinkin jalkaan! Jahuu! En kuitenkaan vielä toteuttanut aikomustani hirmuisista shoppailurgioista, vaikka kaupungilla kävinkin hiplailemassa kevätasuja. Tajusin, että en voi vielä pitkään aikaan (toivottavasti) panostaa täyspainoisesti puseroihin ja tunikoihin ja mekkoihin kun on tää imetyshomma. Nääs nääs.
28. toukokuuta 2008
25. toukokuuta 2008
Vesinokkaeläin
Vauvat on vesieläimiä. Tai ainakin meidän Vauva on. Oikea vesinokkaeläin. Hän NAUTTII kylpemisestä! Kun hänet lasketaan veteen, silmät aukeavat sepposen selälleen ja kädet vispaa pienen hetken, mutta sitten hän hokasee, että tämähän onkin se hihana paikka ja rentoutuu. Beibe alkaa naatiskella olostaan: hän kelluttelee ja sulkee silmät puolitankoon, rentouttaa rimppakintut ja karvaisen hanurin, antaa käsien mennä minne virta vie. Suusta pääsee huokaisun ja tuhahduksen välimuoto, alahuuli alkaa vähän lerpattaan. Oi auvoista oloa!
Melkein koko suku on nähnyt Kuukunan. Serkut, Setä, Täti, Pappa, Ukki ja Mummo, Serkun Tyttökaveri ja Äitin Setä on ihastelleet asiaankuuluvin mainesanoin Taatelia. Lähipäivinä mennään vielä visiteeraan Isomummon luona ja otettanee vielä vastaan jokunen sukulainen lisää. Sitten alkaa kaveridelegaatioiden virta. Tähän mennessä Tuhnu on saanut jo parikymmentä ruusua, viisi gerberaa, liljoja, hillittömän pinkin kukka-asetelman ja rahaa, lontoonraesuklaata, vaatteita ja monia kortteja. Ihanat ihmiset on todellakin muistaneet häntä ja vissiin kai perhettäänkin siinä sivussa.
Melkein koko suku on nähnyt Kuukunan. Serkut, Setä, Täti, Pappa, Ukki ja Mummo, Serkun Tyttökaveri ja Äitin Setä on ihastelleet asiaankuuluvin mainesanoin Taatelia. Lähipäivinä mennään vielä visiteeraan Isomummon luona ja otettanee vielä vastaan jokunen sukulainen lisää. Sitten alkaa kaveridelegaatioiden virta. Tähän mennessä Tuhnu on saanut jo parikymmentä ruusua, viisi gerberaa, liljoja, hillittömän pinkin kukka-asetelman ja rahaa, lontoonraesuklaata, vaatteita ja monia kortteja. Ihanat ihmiset on todellakin muistaneet häntä ja vissiin kai perhettäänkin siinä sivussa.
24. toukokuuta 2008
Who's That Girl?
Lapsella ei ole nimeä. Sopivaa ei tunnu löytyvän vaikka mitä miettisi. Olen käynyt surffaan virolaiset, grönlantilaiset (!??), saamelaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset nimipäiväalmanakat läpi. Olen selannut jopa suomalaiset nimisivustot ja luonut katsauksen epätoivon vallassa filippiiniläisiinkin etunimiin, mutta Vauvanen ei näytä Lahja Linda Hertikki Synnove Tatjaanalta. Siinä kait onkin villakoiran ydin: Keneltä hän sitten näyttää?
Kuka mää oon?
Kuukuna on ottanut jonkunlaisen Rytmin. Hän herää klo 8, tehdään aamutoimet ja sitten hän ottaa taas parin tunnin tirsat. Hän kakkaa, syö ja nukkuu noin kuuteen asti, jolloinka tulee iltakukku. Meinaa sitä että hän ei enää nuku. Ennen kuin klo 23. Siihen asti hän tsiigailee, mieluiten nänni ikenien välissä. Kello 23 hän alkaa yöunille, koisii 4 tuntia, syökäsee ja koisii taas 4-5 tuntia. Kyllähän tämä mulle passaa, saan itse melko hyvät unet yöllä. Tosin olen jo tuolloin yhdentoista aikaan ihan tanttu vei ja valmis pehkuihin jo paljon aikaisemminkin, mutta Pikku-Jehu määrää tahdin.
20. toukokuuta 2008
Syntymä
Ilmoittaudun Oysin äitiyspolille tiistaina 13.5. klo 10. Rutiinit on tutut: käyränpiirtoa ja tohtorin ronklausta. Ilokseni il dottore ilmoittaa että ei muuta kuin käynnistyshommiin, koska kaula on kadonnut, portti on auki ja kalvopussi pullottaa. Käynnistystavaksi lääkäri määrää oksitosiinitipan.
Synnytyssaliin meidät Miehen kanssa johdattaa mukava kätilö nimeltään Anita. Saan sairaalakaavun, peräruiskeen ja tipan noin klo 12.30. Omia supistuksia tulee harvakseltaan eikä ne ole kipeitä. Oksitosiin tippasee hissuksiin suoneen ja kone piirtää graafia. Syön hiukopalaa ja turistaan Miehen kanssa niitä näitä. On outoa olla ihan tajuissaan synnytyshuoneessa kun Esikoisen tulon aikana olin ihan tööt kivusta ja tuskasta.
Puoli kahden aikaan kätilö komentaa mut sängylle, sillä lääkäri haluaa puhkaista kalvot, jotta Vauvan päähän saadaan ruuvattua pinni sydänäänien tarkempaa seuraamista varten. Niin tehdään ja alusastiaan valuu vihreää vettä. Tutkimus kertoo, että kohdunsuu on takana ja olen auennut 6 cm. Mua ihmetyttää, sillä en edelleenkään tunne suurta kipua supistusten aikana. (Enkä kyllä kovin pientäkään.)
Oksitosiinitippa pistetään kiinni tunniksi kalvojen puhkaisun jälkeen ja sitten annosta taas lisätään puolen tunnin välein.
Makaaminen on tylsää. Lueskelen lehtiä ja täyttelemme kimpassa ristisanoja Armaani kanssa. Lonkat alkaa puutua makaamisesta ja väsyttääkin. En kuitenkaan saa nukuttua.
Toinen tohtori tulee tekemään tarkistuksen neljän aikoihin. Hän hoksaa, että sisimmäinen kalvopussi onkin vielä ehjä! Poks vaan ja lisää vihreää vettä lorisee kroonikkolakanalle. Kätilö vakuuttelee, että nyt tämä synnytys saadaan kunnolla käyntiin!
Mulla on jo jonkun aikaa ollut kuumeinen olo. Nyt se todetaan virallisestikin kun mittari vilkuttaa 38 astetta. Tulehdusarvotilaus lähetään pikana labraan ja koholla on sekin lukema. Seuraavaksi kanyylin läpi valuu antibioottia. Tunnen itseni tosi väsyneeksi. Mies etsii kaapista lisäpeittoja ja käärii mut pakettiin.
Kun kätilö katetroi mut kolmannen kerran (mielelläni olisin käynyt itse vessassa, mutten saa nousta napanuoran esiinluiskahdusriskin vuoksi) noin klo 19.30, Vauvan sydänäänet tippuvat. Alkaa hirmuinen äksöni! Huoneeseen juoksee kaksi kätilöä lisää, mut määrätään kontalleni ja happiviikset laitetaan nokan alle. Hengitän mahdollisimman syvään ja yritän olla rauhallinen. Lääkäri saapuu paikalle ja tekee tutkimuksen kun makaan hanuri pystyssä. (Sillä hetkellä tunnen itseni todella haavoittuvaksi ja paljastetuksi. Lääkärin mukana on tietysti vielä kaksi mykkää kandia tollottamassa.) Mua pelottaa hirveästi vauvan puolesta. Itkettää, mutta annan kyynelien tulla vasta kun ollaan taas kaksin Miehen kanssa.
Tunnin kuluttua tippa pistetään taas valumaan. Väliajalla on tullut omia supistuksia, mutta en ole vieläkään ollenkaan kipeä. Kohdunsuu on aina vaan sen 5 cm auki. (Sentti lähti sen takia kun kalvopussi vesineen ei enää paina suuta.)
Viimeisenä palveluksenaan meikäläiselle ennen työvuoronsa loppumista Anita-kätilö asentaa kestokatetrin. Kello on 21.30.
Lääkäri tulee puoli yhdeltätoista, tekee pikaisen tutkimuksen ja sanoo että ei edistystä. Kuulemme ounastelemamme tuomion: kiireellinen sektio. Oloni on turra ja tyynen rauhallinen. Ei pelota eikä jännitä, toivon vaan että homma olisi ohi asap ja saisin Vauvan äkkiä syliini.
Mies vaihtaa vaatteet ja mä vedän myssyn päähäni. Uusi kätilö trimmaa leikkausalueen ja mut rullataan leikkaamoon.
Leikkaussalissa mut asetellaan oikeaan asentoon spinaalipuudutusta varten. Sen laittaminen sattuu vähemmän kuin verikokeen otto kyynärvarresta. Sillä välin kun odotellaan puudutteen vaikutusta, meikäläiseen tämpätään kokoelma antureita ja piuhoja ja leikkausalueen eteen viritellään näköeste. Miehelle osoitetaan jakkara pääpuolesta.
Siinä sitten makaan, kroppa tunnottomana rintojen alapuolelta, ja puristan Miehen kättä. Aivoissa ei liiku mikään muu kuin että kohta me nähdään meidän vauva. Mahan alueella häärätään ja lääkintähenkilökunta keskustelee omia juttujaan vaimealla äänellä. Oikealla puolellani oleva lääkäri tsekkaa vähän väliä että onhan kaikki ok.
SITTEN KUULUU ÄÄNI. VAUVAN ÄÄNI! RÄÄKÄISY! Pikkuisemme on syntynyt! Beibi kiikutetaan sivummalle tsekattavaksi ja hoitaja kertoo että meille tuli tyttö. Purskahdan itkuun ja Mies pyyhkii kyyneleitä silmistään. Oi onnea! Oloni ei voisi olla parempi! Hymyilemme Rakkaani kanssa ja olemme ihan lällällää ja pusi pusi: meillä on pieni tyttövauva!
Hoitaja tuo Vauvan hetkeksi poskeani vasten ennen kuin Mies lähtee pesemään ja puntaroimaan häntä kätilön kanssa. Pikkuinen on vihertävän tahman peitossa, mutta silti hän tuoksuu ja tuntuu ihanalta. Iho on kuin silkkiä ja tyttö on lämmin kuin tuore pulla.
Rakkaani lähtevät ja mut kursitaan kiinni. Jossain vaiheessa mua oksettaa armottomasti ja saan taas hirmuisen horkkakohtauksen, mutta olo paranee siinä vaiheessa kun mua kuljetetaan heräämöön.
Kolme pitkää tuntia kuluu heräämössä ennen kuin pääsen osastolle. Mies on komennettu kotiin, mutta onneksi Vauvanen on kuulemma vielä paikalla. Hänet tuodaan luokseni ja jälleennäkeminen on yhtä kyynelten tulvaa. Siinä hän vihdoin on, yhdeksän kuukauden odottamisen jälkeen. Kaikki kolotukset, jomotukset ja vitutukset unohtuvat Töppöstä katsellessa. Hän on niiin suloinen! Iso nenä, nöpöleuka ja valtavat posket. Pärstä punoittaa ja nokka on täynnä näppyjä. Hän on Meidän Kuunaama. Sydämeni sulaa. Itkettää ja naurattaa. Olen onnellinen ja surullinen yhtä aikaa. Tästä se lähtee.
Synnytyssaliin meidät Miehen kanssa johdattaa mukava kätilö nimeltään Anita. Saan sairaalakaavun, peräruiskeen ja tipan noin klo 12.30. Omia supistuksia tulee harvakseltaan eikä ne ole kipeitä. Oksitosiin tippasee hissuksiin suoneen ja kone piirtää graafia. Syön hiukopalaa ja turistaan Miehen kanssa niitä näitä. On outoa olla ihan tajuissaan synnytyshuoneessa kun Esikoisen tulon aikana olin ihan tööt kivusta ja tuskasta.
Puoli kahden aikaan kätilö komentaa mut sängylle, sillä lääkäri haluaa puhkaista kalvot, jotta Vauvan päähän saadaan ruuvattua pinni sydänäänien tarkempaa seuraamista varten. Niin tehdään ja alusastiaan valuu vihreää vettä. Tutkimus kertoo, että kohdunsuu on takana ja olen auennut 6 cm. Mua ihmetyttää, sillä en edelleenkään tunne suurta kipua supistusten aikana. (Enkä kyllä kovin pientäkään.)
Oksitosiinitippa pistetään kiinni tunniksi kalvojen puhkaisun jälkeen ja sitten annosta taas lisätään puolen tunnin välein.
Makaaminen on tylsää. Lueskelen lehtiä ja täyttelemme kimpassa ristisanoja Armaani kanssa. Lonkat alkaa puutua makaamisesta ja väsyttääkin. En kuitenkaan saa nukuttua.
Toinen tohtori tulee tekemään tarkistuksen neljän aikoihin. Hän hoksaa, että sisimmäinen kalvopussi onkin vielä ehjä! Poks vaan ja lisää vihreää vettä lorisee kroonikkolakanalle. Kätilö vakuuttelee, että nyt tämä synnytys saadaan kunnolla käyntiin!
Mulla on jo jonkun aikaa ollut kuumeinen olo. Nyt se todetaan virallisestikin kun mittari vilkuttaa 38 astetta. Tulehdusarvotilaus lähetään pikana labraan ja koholla on sekin lukema. Seuraavaksi kanyylin läpi valuu antibioottia. Tunnen itseni tosi väsyneeksi. Mies etsii kaapista lisäpeittoja ja käärii mut pakettiin.
Kun kätilö katetroi mut kolmannen kerran (mielelläni olisin käynyt itse vessassa, mutten saa nousta napanuoran esiinluiskahdusriskin vuoksi) noin klo 19.30, Vauvan sydänäänet tippuvat. Alkaa hirmuinen äksöni! Huoneeseen juoksee kaksi kätilöä lisää, mut määrätään kontalleni ja happiviikset laitetaan nokan alle. Hengitän mahdollisimman syvään ja yritän olla rauhallinen. Lääkäri saapuu paikalle ja tekee tutkimuksen kun makaan hanuri pystyssä. (Sillä hetkellä tunnen itseni todella haavoittuvaksi ja paljastetuksi. Lääkärin mukana on tietysti vielä kaksi mykkää kandia tollottamassa.) Mua pelottaa hirveästi vauvan puolesta. Itkettää, mutta annan kyynelien tulla vasta kun ollaan taas kaksin Miehen kanssa.
Tunnin kuluttua tippa pistetään taas valumaan. Väliajalla on tullut omia supistuksia, mutta en ole vieläkään ollenkaan kipeä. Kohdunsuu on aina vaan sen 5 cm auki. (Sentti lähti sen takia kun kalvopussi vesineen ei enää paina suuta.)
Viimeisenä palveluksenaan meikäläiselle ennen työvuoronsa loppumista Anita-kätilö asentaa kestokatetrin. Kello on 21.30.
Lääkäri tulee puoli yhdeltätoista, tekee pikaisen tutkimuksen ja sanoo että ei edistystä. Kuulemme ounastelemamme tuomion: kiireellinen sektio. Oloni on turra ja tyynen rauhallinen. Ei pelota eikä jännitä, toivon vaan että homma olisi ohi asap ja saisin Vauvan äkkiä syliini.
Mies vaihtaa vaatteet ja mä vedän myssyn päähäni. Uusi kätilö trimmaa leikkausalueen ja mut rullataan leikkaamoon.
Leikkaussalissa mut asetellaan oikeaan asentoon spinaalipuudutusta varten. Sen laittaminen sattuu vähemmän kuin verikokeen otto kyynärvarresta. Sillä välin kun odotellaan puudutteen vaikutusta, meikäläiseen tämpätään kokoelma antureita ja piuhoja ja leikkausalueen eteen viritellään näköeste. Miehelle osoitetaan jakkara pääpuolesta.
Siinä sitten makaan, kroppa tunnottomana rintojen alapuolelta, ja puristan Miehen kättä. Aivoissa ei liiku mikään muu kuin että kohta me nähdään meidän vauva. Mahan alueella häärätään ja lääkintähenkilökunta keskustelee omia juttujaan vaimealla äänellä. Oikealla puolellani oleva lääkäri tsekkaa vähän väliä että onhan kaikki ok.
SITTEN KUULUU ÄÄNI. VAUVAN ÄÄNI! RÄÄKÄISY! Pikkuisemme on syntynyt! Beibi kiikutetaan sivummalle tsekattavaksi ja hoitaja kertoo että meille tuli tyttö. Purskahdan itkuun ja Mies pyyhkii kyyneleitä silmistään. Oi onnea! Oloni ei voisi olla parempi! Hymyilemme Rakkaani kanssa ja olemme ihan lällällää ja pusi pusi: meillä on pieni tyttövauva!
Hoitaja tuo Vauvan hetkeksi poskeani vasten ennen kuin Mies lähtee pesemään ja puntaroimaan häntä kätilön kanssa. Pikkuinen on vihertävän tahman peitossa, mutta silti hän tuoksuu ja tuntuu ihanalta. Iho on kuin silkkiä ja tyttö on lämmin kuin tuore pulla.
Rakkaani lähtevät ja mut kursitaan kiinni. Jossain vaiheessa mua oksettaa armottomasti ja saan taas hirmuisen horkkakohtauksen, mutta olo paranee siinä vaiheessa kun mua kuljetetaan heräämöön.
Kolme pitkää tuntia kuluu heräämössä ennen kuin pääsen osastolle. Mies on komennettu kotiin, mutta onneksi Vauvanen on kuulemma vielä paikalla. Hänet tuodaan luokseni ja jälleennäkeminen on yhtä kyynelten tulvaa. Siinä hän vihdoin on, yhdeksän kuukauden odottamisen jälkeen. Kaikki kolotukset, jomotukset ja vitutukset unohtuvat Töppöstä katsellessa. Hän on niiin suloinen! Iso nenä, nöpöleuka ja valtavat posket. Pärstä punoittaa ja nokka on täynnä näppyjä. Hän on Meidän Kuunaama. Sydämeni sulaa. Itkettää ja naurattaa. Olen onnellinen ja surullinen yhtä aikaa. Tästä se lähtee.
Hyväkuntoinen vauva
Kotona on yhä edelleen ihana olla. Vauva ei tee muuta kuin syö ja nukkuu. Hän vetää koomat jo yhdestä daisarista, jotenka maitoa tuntuu piisaavan. Ja koskapa hän vain syö ja nukkuu, ei Perheen arki ole vielä juurikaan muuttunut Tiitelin tulemisen myötä. No, okei, sen verran on muuttunut ettei Perheen Äiti saa tarpeeksi unta öisin, mutta sehän ei ole mitenkään kummallista. Tottumuskysymys vaan.
Terkkari kävi tänään puntaroimassa Beiben. Syntymäpainoon on viikossa tullut 180 grammaa lisää eli hyvin menee maito poskiin. Hyväkuntoiseksi vauvaksi luonnehti terkka meidän Nyppyä. Multa täti nyppäsi tikit pois ja informeerasi että hyvin paranee haava.
Kylvyssäkin Juniori pulahti tänään. Ja nautti alkuihmetyksen jälkeen kovasti.
On tämä äitiyden alku jotensakkiin huomattavasti helpompaa näin toisella kierroksella. Ei tarvi opiskella tekniikkaa eikä suorittamista, voi antaa mennä vanhasta muistista ja nautiskella Hedelmästä. Mukavaa.
Ai joo, Esikon mielestä Vauvalla on ötökkänapa. Niinpä kai sitten. Onneksi se ötökkäosa tipahtaa kohta pois. Ja meikäläisen rintsikansuojukset on tisupiiloja.
Terkkari kävi tänään puntaroimassa Beiben. Syntymäpainoon on viikossa tullut 180 grammaa lisää eli hyvin menee maito poskiin. Hyväkuntoiseksi vauvaksi luonnehti terkka meidän Nyppyä. Multa täti nyppäsi tikit pois ja informeerasi että hyvin paranee haava.
Kylvyssäkin Juniori pulahti tänään. Ja nautti alkuihmetyksen jälkeen kovasti.
On tämä äitiyden alku jotensakkiin huomattavasti helpompaa näin toisella kierroksella. Ei tarvi opiskella tekniikkaa eikä suorittamista, voi antaa mennä vanhasta muistista ja nautiskella Hedelmästä. Mukavaa.
Ai joo, Esikon mielestä Vauvalla on ötökkänapa. Niinpä kai sitten. Onneksi se ötökkäosa tipahtaa kohta pois. Ja meikäläisen rintsikansuojukset on tisupiiloja.
19. toukokuuta 2008
Kuvia
Ih
an justiinsa äsken synnyin.
an justiinsa äsken synnyin.Kaksi päivää olen maailmaa luurannut. Ou
to on tämä paikka vielä.
Kotia päästiin eilen. Paremmin täällä nukuttaa kuin sairaalassa.
18. toukokuuta 2008
Kotona
Olen taivaassa. Eli siis kotona. Eli siis Perheen kanssa. Perheen, joka käsittää kaksi tyttöä, Esikoisen ja Juniorin, ynnä Miehen (joka mitä ilmeisimmin on Hyvä Rakastaja jälkikasvun sukupuolesta päätellen).
Juniori syntyi vain muutama päivä sitten. Vasta opetellaan tuntemaan toisiamme, mutta voin jo näin muutaman päivän kokemuksella sanoa, että Juniori on melko lunki tyyppi. Hän ei turhaan rasita äänijänteitään, vaan ilmaisee itsensä lähinnä pihinöillä ja puhinoilla. Hän tykkää syömisestä ja nukkumisesta. Fiksu Likka siis.
Täytyy puhtaaksikirjoittaa sairaalassa luonnostelemani Syntymäsaaga ja naputella se tännekin jahka saan siihen energiaa. Lyhyesti sanottuna sanon, että Juniori syntyi 13.5. klo 23.26 sektiolla. (Ei ollenkaan paha nakki vaikka toisin voisi luulla.) Hän oli syntymähetkellään 51 senttiä pitkä ja painoi 3460 grammaa. Kaalen ympärysmitta oli 36 cm.
Synnytys käynnistettiin tuolloin em. tiistaina oksitosiinitipalla ja hetken aikaa vaikutti lupaavalta. Sitten puhkaistiin kalvot ja lapsivesi oli vihreää. Mulle nousi kuume ja tulehdus ja vauvan sydänkäyrä oli monotoninen eikä supistukset tuntuneet missään eikä avautuminen edennyt, jotenka Tohtori otti veitsen esille ja silpaisi bikinirajaan viillon ja kaivoi rusehtavassa puurossa lilluvan Sammakkotytön esille.
Sairaalassa maattiin viisi päivää koska mun tulehdusarvot ei meinanneet laskea. Onneksi laskivat kuitenkin ja laskivat meidät vihdoinkin kotiin. Siis taivaaseen. Siis perheen luo.
Juuri nyt olen Äärettömän Onnellinen.
Juniori syntyi vain muutama päivä sitten. Vasta opetellaan tuntemaan toisiamme, mutta voin jo näin muutaman päivän kokemuksella sanoa, että Juniori on melko lunki tyyppi. Hän ei turhaan rasita äänijänteitään, vaan ilmaisee itsensä lähinnä pihinöillä ja puhinoilla. Hän tykkää syömisestä ja nukkumisesta. Fiksu Likka siis.
Täytyy puhtaaksikirjoittaa sairaalassa luonnostelemani Syntymäsaaga ja naputella se tännekin jahka saan siihen energiaa. Lyhyesti sanottuna sanon, että Juniori syntyi 13.5. klo 23.26 sektiolla. (Ei ollenkaan paha nakki vaikka toisin voisi luulla.) Hän oli syntymähetkellään 51 senttiä pitkä ja painoi 3460 grammaa. Kaalen ympärysmitta oli 36 cm.
Synnytys käynnistettiin tuolloin em. tiistaina oksitosiinitipalla ja hetken aikaa vaikutti lupaavalta. Sitten puhkaistiin kalvot ja lapsivesi oli vihreää. Mulle nousi kuume ja tulehdus ja vauvan sydänkäyrä oli monotoninen eikä supistukset tuntuneet missään eikä avautuminen edennyt, jotenka Tohtori otti veitsen esille ja silpaisi bikinirajaan viillon ja kaivoi rusehtavassa puurossa lilluvan Sammakkotytön esille.
Sairaalassa maattiin viisi päivää koska mun tulehdusarvot ei meinanneet laskea. Onneksi laskivat kuitenkin ja laskivat meidät vihdoinkin kotiin. Siis taivaaseen. Siis perheen luo.
Juuri nyt olen Äärettömän Onnellinen.
12. toukokuuta 2008
41+6
Eilen illalla ja tänäänkin on supistellut satunnaisesti, mutta tosi kipeästi. Ihan on hengittämiseen pitänyt keskittyä. Nuo supparit on antaneet pienen pientä esimakua siitä mitä tulossa on, ja täytyy myöntää että into synnyttämiseen on himan laimentunut. Nyt vähän peljättää kun se käy niin kipeää, hitto vieköön. Toivon tod että epiduraalipiikki on saatavilla jos sellaista haluan!
Väsyttää, mutta viimehetken siivoukset pitäisi tehdä. (Plääh. Onpa järkevää asettaa itselleen pakotuksia jotka evvk.) Ja voisihan tuon sairaalakassin sisällönkin tsekata, tai ainakin laittaa sinne omarit ja ristikkolehden. Ja vauvan sänkyyn taidan laittaa vihdoinkin lakanat!
Väsyttää, mutta viimehetken siivoukset pitäisi tehdä. (Plääh. Onpa järkevää asettaa itselleen pakotuksia jotka evvk.) Ja voisihan tuon sairaalakassin sisällönkin tsekata, tai ainakin laittaa sinne omarit ja ristikkolehden. Ja vauvan sänkyyn taidan laittaa vihdoinkin lakanat!
11. toukokuuta 2008
41+5
Siellä se Toukka vaan majailee, vetisessä kotelossaan. Olen hankkinut itselleni harmaita hiuksia ja pelotuksen aiheita lukemalla mm. että Jenkkilässä cytotecin valmistaja on kieltänyt lääkäreitä käyttämästä valmistetta synnytyksen käynnistyksessä. Syynä on lääkkeen käytöstä johtuneet naisten ja vauvojen kuolemat, kohdun repeämät sekä vauriot syntyville lapsille. Lähde: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_190_2007_p.shtml Että onpa kiva mennä luottavaisin mielin napsimaan pillereitä... (No, olenhan toki ottanut tuota Kaameaa Kamaa ennenkin ja selvinnyt Lapsen kanssa hengissä ilman vaurioita.)Jotta positiiviset ajatukset on mielessä. Aamuyöllä supisteli vähän kipiästi, mutta eipä tarpeeksi kun kerran nukahdin uudelleen. Mies ja Ipana olivat valmistaneet herkkuaamiaisen ja sain ihanan käsveskan äitienpäivälahjaksi. Sen voi huoleti viedä vesisateeseenkin kun materiaalina on käytetty autonrenkaan sisuskumia. Haa!
10. toukokuuta 2008
41+4
En tiiä oliko se sitä ittiään, mutta limatulppaanilta se vaikutti... Hmm... Yksi niin kipeä supistus tuli tälle illalle, että piti vallan kyökistyä sen aikana. Ei muuta raportoitavaa.
8. toukokuuta 2008
41+2
Menen peiton alle potemaan ennen synnytyksen aikaista masennusta ja kipeää pimperoa. Siinä on ainoat asiat mitä tämä lääkärireissu sai aikaiseksi. Plus käynnistysajan ensi tiistaille.
Se Salaperäinen Myooma, jota ei muuan viikko sitten näkynyt ultrassa ollenkaan, oli Tohtorista perin kiinnostava. Hän kutsui kaksi kaveriaankin hiplaamaan sitä, eikä se ollut mitenkään mukavan tuntuista hommaa. Suomeksi sanottuna kävi helevetin kipeää!
Vituttaa ja masentaa. Onneksi edes vauvalla on lokoisat oltavat, lapsivettä piisaa ja virtaukset napanuorassa on hyvät.
Se Salaperäinen Myooma, jota ei muuan viikko sitten näkynyt ultrassa ollenkaan, oli Tohtorista perin kiinnostava. Hän kutsui kaksi kaveriaankin hiplaamaan sitä, eikä se ollut mitenkään mukavan tuntuista hommaa. Suomeksi sanottuna kävi helevetin kipeää!
Vituttaa ja masentaa. Onneksi edes vauvalla on lokoisat oltavat, lapsivettä piisaa ja virtaukset napanuorassa on hyvät.
7. toukokuuta 2008
41+1
Ei vauvaa. Ehkä joskus toiste.
Huomenna on klo 8:30 treffit vauvalääkärin kanssa ja saan kuulla odotetaanko vaiko startataanko heti. Toivon kovasti jälkimmäistä, mutta olen varautunut ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Vielä ei edes hermostuta. Mies on ihan täpinöissä. (Taitaa mennä hukkaan hyvät täpinät.)
Huomenna on klo 8:30 treffit vauvalääkärin kanssa ja saan kuulla odotetaanko vaiko startataanko heti. Toivon kovasti jälkimmäistä, mutta olen varautunut ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Vielä ei edes hermostuta. Mies on ihan täpinöissä. (Taitaa mennä hukkaan hyvät täpinät.)
6. toukokuuta 2008
41+0
Ystävättäreni lähetti faksin, että Poju syntyi tänä aamuna klo 9:06. 49 cm ja 2800 g. Vui pientä Poikasta! Olen ikionnellinen Kamun puolesta!!!
Eilen puhelin piippasi että toinenkin kaveripariskunta on saanut vauvan, pikkuisen Tyttösen.
Meidän Vauvaa ei edelleenkään näy.
Eilen puhelin piippasi että toinenkin kaveripariskunta on saanut vauvan, pikkuisen Tyttösen.
Meidän Vauvaa ei edelleenkään näy.
4. toukokuuta 2008
40+5
Tasan ei käy onnen lahjat. Kaiffari makaa osastolla kun lapsivedet on menneet viikolla 38 ja meikä istuu sohvalla kun lapsivedet ei tod ole menneet viikolla 40+5. Vähän ärsyttää, mutta enimmäkseen jänskättää Ystävättären puolesta...
Vauvalla on iltajumppa menossa. Hän nytkyy ja hytkyy, muljuu ja seilaa, heiluttaa kättäjalkaa ja pyllertää pepulla. Välillä tuntuu että tulee liru housuun kun tuo Epeli tykittää suoraan rakkoon. Mukavia tuntemuksia silti. Nautin niistä kun vielä voin, talletan ne muistilokeroon ja suljen sydämeeni, sillä ne voivat olla viimeiset tuntemukset tätä lajia, jos perhekokoa ajatellaan.
En ole vieläkään pakannut sairaalaan kassia mukaan. Ehtiihän tuon. Ensi torstain yliaikakontrolli on kuitenkin vain lääkärintarkastus, epäilen että en jää sille tielle. Toiveikkaasti meinaan kuitenkin hankkiutua sairaalaan jollain muulla kyydillä kuin omalla autolla, ja otan ihan varmuuden vuoksi hammasharjan mukaan. Ipanuksen hoitokuviokin pitää sommitella sille päivälle erityisen tarkasti.
Hirveästi väsyttää, ihan jatkuvasti. Nytkin olisin valmis punkkaan vaikka vetäistiin Kakrun kanssa liki neljän tunnin päikkärit. Mutta kun sängyssäkään ei voi maata määrättömästi: lonkat ja kankut ja kaikki patjan kanssa kosketuksissa olevat paikat puutuu melko nopeasti. Elonpainoa on tullut 10 kiloa lisää ja sillä on vaikutuksensa. Sormet on aina unen jäljiltä niin krampissa, että niitä saa oikoa ihan tosissaan. Nilkat ja jalkaterät on turvonneet mummomalliin, en tunnista kinttuja omikseni. Kengät puristaa. Samoin puristaa kaikki vaatteet, vain pari kauhtanaa mahtuu enää päälle.
Summa summarum: Saisit tulla jo syliini, Beibi. Sinua kovasti odotamme iskän ja isosiskon kanssa.
Vauvalla on iltajumppa menossa. Hän nytkyy ja hytkyy, muljuu ja seilaa, heiluttaa kättäjalkaa ja pyllertää pepulla. Välillä tuntuu että tulee liru housuun kun tuo Epeli tykittää suoraan rakkoon. Mukavia tuntemuksia silti. Nautin niistä kun vielä voin, talletan ne muistilokeroon ja suljen sydämeeni, sillä ne voivat olla viimeiset tuntemukset tätä lajia, jos perhekokoa ajatellaan.
En ole vieläkään pakannut sairaalaan kassia mukaan. Ehtiihän tuon. Ensi torstain yliaikakontrolli on kuitenkin vain lääkärintarkastus, epäilen että en jää sille tielle. Toiveikkaasti meinaan kuitenkin hankkiutua sairaalaan jollain muulla kyydillä kuin omalla autolla, ja otan ihan varmuuden vuoksi hammasharjan mukaan. Ipanuksen hoitokuviokin pitää sommitella sille päivälle erityisen tarkasti.
Hirveästi väsyttää, ihan jatkuvasti. Nytkin olisin valmis punkkaan vaikka vetäistiin Kakrun kanssa liki neljän tunnin päikkärit. Mutta kun sängyssäkään ei voi maata määrättömästi: lonkat ja kankut ja kaikki patjan kanssa kosketuksissa olevat paikat puutuu melko nopeasti. Elonpainoa on tullut 10 kiloa lisää ja sillä on vaikutuksensa. Sormet on aina unen jäljiltä niin krampissa, että niitä saa oikoa ihan tosissaan. Nilkat ja jalkaterät on turvonneet mummomalliin, en tunnista kinttuja omikseni. Kengät puristaa. Samoin puristaa kaikki vaatteet, vain pari kauhtanaa mahtuu enää päälle.
Summa summarum: Saisit tulla jo syliini, Beibi. Sinua kovasti odotamme iskän ja isosiskon kanssa.
3. toukokuuta 2008
1. toukokuuta 2008
40+2
Kaikkeni olen tehnyt. Olen kantanut lavoja, siivonnut, saunonut, lempinyt, koonnut grillin, kantanut lankkuja, maalannut lankkuja, hyppinyt trampoliinilla, leikannut marjapuskia, haravoinut, roijjannut multasäkkejä ja ties mitä. Vaan ei auta. Odotettava vaan on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
