Yön pimeinä tunteina kuuntelin taas Vauvan korviasärkevää (ei siksi että se olisi surullinen tai tuskainen ääni, ei ollenkaan! tämä ääni kuvastaa silkkaa riemua ja itsensäviihdytyksen iloa, mutta korvia se särkee koska on niin kovaäänistä muutoin hipihiljaisessa kodissamme) kurlutusta, ärinää, kärinää, huutelua, joklausta ynnä muita ääniä mitä Tatti keksiikään kurkunpäällään tuottaa. Yritin sihistä että oleppa nyt hiljaa kun on yö ja normaalit ihmiset nukkuu - ei auttanut. Pistin käden rinnalle ja tassutin - ei auttanut. Työnsin tutin suuhun - ei auttanut. Tissin työnsin suuhun - auttoi 10 sekunniksi. Vaihdon vaipan - ei auttanut. MUTTA! Sitten vittuunnuin! Ja kekkasin keinon!
Puhalsin Tillin naaman suunnalle heti kun hän päästi Väärän Äänen. Auttoi! Otin huitovasta kädestä kiinni ja hönkäsin joka kerta kun Tiilikainen avasi kitapurjeensa kärähdykseen ja Ääni loppui kuin leikaten! Noin kymmenennen puhalluksen jälkeen hän tyytyi kurluttaan unilaulua ja nukahti. YESH!
En tiedä, hyväksyttäisikö tämä vauvanhiljennyskeino kaikissa lapsenkasvatuspiireissä, mutta meinaan käyttää samaa niksiä kaikkina tulevina öinä kun se toimii näin hyvin. Hah!
Näin iloinen olin aamulla, vaikka yöllä mun itseilmaisua rajoitettiinkin tosi rankasti.
3 kommenttia:
Oi, meilläkin käytettiin tuota puhallusta! Ei se tietty enää mitään auta kun toinen on jo Iso Lapsi, mutta hyvä keino se oli aikanaan. :)
Olipas nokkela kikka:) Tarttee varmaan koittaa jos meinaa yöt mennä ihan mahottomiksi. Tai on ne nyt jo aika mahottomia, mutta tissi auttaa ainakin toistaiseksi.
Tiia - Joo-o, puhallus on pop! :oD
Limppu - Kumpa joku kokoaisi kaikki kikka kolmoset Jokaäidin niksikirjaksi, niin voisi aina tarvittaessa vetää ässän hihasta ilman että pitää ite pähkäillä. :o)
Lähetä kommentti