7+4

Uutinen: väsyttää! Vaikka ei edes vessassa tarvinnut käydä yöllä. Eikä edes Esikoinen herännyt ja herättänyt. Eikä nälkäkään ajanut ylös aamu-viideltä kuten edellisenä yönä. (Kyllä kyrsi toissa yönä maata ensin tunti hereillä ja kuunnella mahan kurinaa ja miettiä että menisinköhän syömään vaiko en ja sitten menen eikä jääkaapin sisältö houkuta yhtään, mutta syön kuitenkin riisipuuroa ja soppaa ja sitten on ötjelö olo ja piti taas maata hereillä sen takia. Ja kun uni tuli, niin oli jo aamu ja piti taas herätä. Ja yllättäen väsytti ja oli nälkä ja oksetus eikä mikään ruoka maistunut paitsi viinirypäleet. Onneksi niitä oli korkkaamaton paketti.)

On jotenkin haikea olo kun Esikoisesta tulee isosisko. Mun vauvasta. Mun harjoituskappaleesta, äidintekijästä, ihanasta pikku-hymyhyttysestä. Ja hän on kuitenkin niin pieni vielä. Ei edes metrin mittainen ja painaakin vaan saman verran kuin suurperheen päivässä hörppimät maidot. Voi voi. Meillä on yhdessä niin hauskaa kun on omia juttuja, päristelyjä ja pörinöitä ja kutituksia ja pusuja ja kurkistuksia ja nyt kimppaan on tulossa yksi tyyppi lisää. Ihan outo kaveri vieläpä, liekö tuolla edes huumorintajua?

Esikoinen on ollut todella helppo kakru, ei ole ollut koliikkia, isoja sairauksia, allergiaa tai yleistä elämäntuskaa. On ollut sitäkin enemmän hymyjä, iloa, oivalluksia ja helppoa sopeutumista tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nyt pelottaa astua uuteen tilanteeseen. Miten pystyn olemaan vertaamatta Kakkosta Esikoiseen, olemaan haikailematta että olipa se silloin helppoa ja nyt ei (jos ei vaikka olekaan helppoa sitten)? Entä jos katkeroidun ja tykkäänkin enemmän Esikoisesta kuin Kakkosesta? Jos Kakkosesta tulee sydämessänikin Kakkonen?!? Help!