Hankala elämä

Voi Lutikkaa. Ei ole helppoa vauvan elämä just nyt. Koko ajan pitää mennä sinne ja tänne ja silloin kun ei ole vauhti päällä niin väsyttää mutta ei malttais levähtää, jotenka pitää kirkua karjua älistä ölistä huutaa raivota ja olla äitin sylissä. Ei kenenkään muun.

Voi äitiä. Ei ole helppoa äitin elämä just nyt. Koko ajan pitää olla Lutikan näkökentässä, ei saisi mennä vessaankaan, paitsi jos kirkuva karjuva älisevä ölisevä huutava raivoava vauva on äitin sylissä. Ei kenenkään muun.

Voi Isosiskoa. Ei ole helppoa isosiskon elämä just nyt. Pitäisi olla Iso Sisko, muttakun itseäkin vauvattaa ja äiti vaan hyysää vauvaa eikä huomaa niin pitää itkeä karjua huutaa elämän epäreiluutta.

Ja Perheen Partasutia v-tuttaa olla töissä. (Ei sentään itke karju huuda mun sylissä.)

Höh.

Yöt menee niin ja näin. Viimeisin villitys uniajan rauhoittamisessa on seuraavanlainen: kun Tiilikainen herää noin klo 4, haen hänet viereeni. Menen kyljelleni ja otan Lutikan lusikkaan. Pidän beibin niin tiukassa paketissa, ettei hän saa väräytettyä evääkään. (Aika hemmetin vaikeaa!!!) Tämä tietysti aiheuttaa raivokasta karjumista Paketissa, mutta aika nopeaa hän yleensä rauhottuu. Tai sitten ei. (En enää jaksanut tuntikausien hyssyttelyä pinnasängyn vieressä, joten kokeillaan tätä.)

Yöunille Nappanahka nukahtaa (väsymystilasta riippuen) 15-45 minuutissa. Nykyään hänet nukutetaan syliin, josta sitten vyöräytetään omaan sänkyynsä. Ei mene tämäkään ihan oppikirjojen mukaan, mutta koska se toimii, niin emme välitä.

Huomenna mennään tutustumaan Hoitopaikkaan. Saapa nähdä mikä huuto ensi maanantaina seuraa kun jätän siskokset Hoitotätin huomaan...