Ei mitään erityistä

Eilen illalla kun Beibi taas karjui jostain tuntemattomasta syystä, otti Mies tilanteen haltuunsa. Eli nappasi Huutajan syliinsä ja hyssytti. Hyssytti niin kauan että huuto loppui ja hyssytti vielä lisää niin että Huutajan silmä alkoi luppaseen. Hyssytti ja nyssytti, heilutti ja piti hyvänä. Sitten laski sänkyyn. Seuraavan kerran Huutaja päästi äänen puoli neljältä aamuyöllä. Äiti oli niin i-loi-nen kun sai nukkua viisi tuntia putkeen!

Viikkoa vanhempi Tyttönen kävi kylässä meillä ennen tuota iltaista huutoepisodia. Tilli on varsinainen mörssäri verrattuna kirpunkokoiseen Ikätoveriin. Likat tuijottivat toisiaan lattialla ja kurluttivat kilpaa. Tänään tulee kylään Nuoriherra Ikätoveri, saapa nähdä miten paljon pienempi hän on.

Täytyy sanoa, että vähän sattui Äidin Sydämeen kun tuon Kirppusen vanhempien ensimmäiset sanat olivat herranen aika! ja ompa se iso! kun meidän Pompulan näkivät. Toivat lahjaksi hauskan pyyhkeen, ja Kirpun Äiti tuumasi että vieläköhän Tillin pyllyn pystyy siihen kuivaan kun pyyhe on niin pieni. Höh! Aika julmaa huumoria.

Tiilikaisen päälaki on kaameassa kunnossa. Karstat on vähitellen saatu harjailtua pois suurimmaksi osaksi, mutta nuppia on kutittanut niin kovasti että Tilli on raapinut sen ihan verinaarmuille. Nyt on sitten pipo päässä 24/7. Vaan jospa se tästä.

Enää kuukauden verran on kotiäitiyttä jäljellä. Yritän nauttia jäljellä olevista päivistä, mutta myönnettävä on - mua ei ole luotu tällaiseen kotihengetärmeininkiin. Välillä seinät kaatuu tosissaan päälle ja ahdistaa. Rakastan lapsiani kaikella rakkaudella mitä sydämessäni on, mutta tätä kotinurkissa pyörimistä en jaksa. Onneksi on ihana Mies, joka haluaa ja uskaltaa olla lasten kanssa koti-isänä! (Ja onneksi siihen on taloudellinen mahdollisuus!)