Kotona

Olen taivaassa. Eli siis kotona. Eli siis Perheen kanssa. Perheen, joka käsittää kaksi tyttöä, Esikoisen ja Juniorin, ynnä Miehen (joka mitä ilmeisimmin on Hyvä Rakastaja jälkikasvun sukupuolesta päätellen).

Juniori syntyi vain muutama päivä sitten. Vasta opetellaan tuntemaan toisiamme, mutta voin jo näin muutaman päivän kokemuksella sanoa, että Juniori on melko lunki tyyppi. Hän ei turhaan rasita äänijänteitään, vaan ilmaisee itsensä lähinnä pihinöillä ja puhinoilla. Hän tykkää syömisestä ja nukkumisesta. Fiksu Likka siis.

Täytyy puhtaaksikirjoittaa sairaalassa luonnostelemani Syntymäsaaga ja naputella se tännekin jahka saan siihen energiaa. Lyhyesti sanottuna sanon, että Juniori syntyi 13.5. klo 23.26 sektiolla. (Ei ollenkaan paha nakki vaikka toisin voisi luulla.) Hän oli syntymähetkellään 51 senttiä pitkä ja painoi 3460 grammaa. Kaalen ympärysmitta oli 36 cm.

Synnytys käynnistettiin tuolloin em. tiistaina oksitosiinitipalla ja hetken aikaa vaikutti lupaavalta. Sitten puhkaistiin kalvot ja lapsivesi oli vihreää. Mulle nousi kuume ja tulehdus ja vauvan sydänkäyrä oli monotoninen eikä supistukset tuntuneet missään eikä avautuminen edennyt, jotenka Tohtori otti veitsen esille ja silpaisi bikinirajaan viillon ja kaivoi rusehtavassa puurossa lilluvan Sammakkotytön esille.

Sairaalassa maattiin viisi päivää koska mun tulehdusarvot ei meinanneet laskea. Onneksi laskivat kuitenkin ja laskivat meidät vihdoinkin kotiin. Siis taivaaseen. Siis perheen luo.

Juuri nyt olen Äärettömän Onnellinen.