40+5

Tasan ei käy onnen lahjat. Kaiffari makaa osastolla kun lapsivedet on menneet viikolla 38 ja meikä istuu sohvalla kun lapsivedet ei tod ole menneet viikolla 40+5. Vähän ärsyttää, mutta enimmäkseen jänskättää Ystävättären puolesta...

Vauvalla on iltajumppa menossa. Hän nytkyy ja hytkyy, muljuu ja seilaa, heiluttaa kättäjalkaa ja pyllertää pepulla. Välillä tuntuu että tulee liru housuun kun tuo Epeli tykittää suoraan rakkoon. Mukavia tuntemuksia silti. Nautin niistä kun vielä voin, talletan ne muistilokeroon ja suljen sydämeeni, sillä ne voivat olla viimeiset tuntemukset tätä lajia, jos perhekokoa ajatellaan.

En ole vieläkään pakannut sairaalaan kassia mukaan. Ehtiihän tuon. Ensi torstain yliaikakontrolli on kuitenkin vain lääkärintarkastus, epäilen että en jää sille tielle. Toiveikkaasti meinaan kuitenkin hankkiutua sairaalaan jollain muulla kyydillä kuin omalla autolla, ja otan ihan varmuuden vuoksi hammasharjan mukaan. Ipanuksen hoitokuviokin pitää sommitella sille päivälle erityisen tarkasti.

Hirveästi väsyttää, ihan jatkuvasti. Nytkin olisin valmis punkkaan vaikka vetäistiin Kakrun kanssa liki neljän tunnin päikkärit. Mutta kun sängyssäkään ei voi maata määrättömästi: lonkat ja kankut ja kaikki patjan kanssa kosketuksissa olevat paikat puutuu melko nopeasti. Elonpainoa on tullut 10 kiloa lisää ja sillä on vaikutuksensa. Sormet on aina unen jäljiltä niin krampissa, että niitä saa oikoa ihan tosissaan. Nilkat ja jalkaterät on turvonneet mummomalliin, en tunnista kinttuja omikseni. Kengät puristaa. Samoin puristaa kaikki vaatteet, vain pari kauhtanaa mahtuu enää päälle.

Summa summarum: Saisit tulla jo syliini, Beibi. Sinua kovasti odotamme iskän ja isosiskon kanssa.